Laskiaista vietettiin Lukkuhaassa

27.02.2017

Kauniissa talvipäivässä vietetty laskiaislauantai vietettiin iloisella mielellä ja vauhdikkailla pyörahdyksillä

Ohjelmassa oli tandemhiihto vapaalla hiihtotavalla. Suuresta osallitujamäärästä huolimatta       kisa vietiin läpi sovitun ajan puitteissa ja niinpä nälkäinen hiihtokansa pääsi nauttimaan toimikunnan naisten valmistamasta hernekeitosta ja laskiaispulla kahvista.

Tanssikurssi järjestettiin Paviljongilla ensinmäistä kertaa Siekkisen Jaanan vetämänä ja liki neljä tuntia kestäneen harjoituksen (valssi, tango ja fusku) jälkeen 27 oman tanssitaidon kehittäjää totesi yhdestä suusta, että tällaisia kursseja halutaan lisää ja alustavasti sovittiin seuraavan kurssin ajoittuvan huhtikuun alkuun. Tarkempi aikataulu julkaistaan myöhemmin.

Saunottiin ja illalla oli uuden grillikodan avajaiset alueen tarjoamin makkaroin. Kota todettiin hyväksi ja riittävän isoksi. Parhainmillaan kodassa oli 44 henkilöä.

13.06.2023Kesäkausipaikat 2023
06.06.2023Lukkuhaka esite
19.10.2021Talvisäilytyspaikka tarjolla
21.09.2021SFC-Pohjanmaa ry:n hallitukseen valitut
26.09.2020SF Caravan ry:n ensinmäinen platina merkki Kalervo Välimaalle
18.03.2020TIEDOTE 18.3.2020
14.03.2020TIEDOTE 13.3.2020
10.06.2019Tällaisella ajelutetaan karavaanareita kaupoille
25.08.2018Perhekilpailu saappaanheitossa Lukkuhaassa
27.02.2017Laskiaista vietettiin Lukkuhaassa
07.10.2016Puheenjohtajan mietteitä
01.07.2016Kiitos perhejuhlaan osallituneille
01.07.2016Pohjankyrö 30.6.2016
04.01.2016Vuoden tanssittja 2015, Mauno Korpimäki
04.01.2016Vuoden 2015 tanssittaja, Mauno Korpimäki
05.09.2015Ajomerkkipäivä Lukkuhaassa
29.08.2015Kisapäivä Lukkuhaassa
17.08.2015Kesän mietteitä
28.06.2015Koulutusta
27.06.2015Alkaneen kesän mietteitä, päivitys
21.03.2015Kevään korvalla
10.12.2014Pikkujoulun tunnelmia
07.10.2014RANTARAVINTOLA TIEROTTAA
24.09.2014Lukkuhaka Oy:n puheenjohtajan tervehdys
24.09.2014Lukkuhaka Oy:n puheenjohtajan tervehdys
23.09.2014Lahden messumatka
20.09.2014MESSUMATKA LAHTEEN
06.09.2014Ajomerkkisuoritukset
05.09.2014Karaoken laululista
30.08.2014Vakuutusturva
22.08.2014AJOMERKKI HARJOITTELU
15.07.2014Uutisia maailmalta
06.06.2014Huomionosoitus
11.05.2014Äitienpäivä
26.04.2014Isäntäkoulutus
06.04.2014Remontti valmis
06.04.2014Remontti valmis
06.04.2014Kausipaikkalaisille tiedoksi
03.03.2014Laskiainen Lukkuhaassa
14.02.2014Uudet kotisivut avattu
22.01.2014Ranta-Ravintolaan uudet yrittäjät
18.01.2014LUKKUHAKA TOIVOTTAA MATKAILURIKASTA UUTTA VUOTTA 2014