Pohjankyrö 30.6.2016

01.07.2016

Lukkuhaka kuuluu karavaanarialueiden kärkeen

30.06. 08:47

0 💬

ISOKYRÖ Kalliojärven Lukkuhaan karavaanarialueella vietettiin juhlapäivää, kun SFC Pohjanmaa juhli 45-vuotista toimintaansa ja Lukkuhaka täytti 20 vuotta. Juhlaohjelmaan kuuluivat taikurin esitykset Paviljongissa, musiikkiesityksiä, juhlaruokailu ja pääjuhla.

– Pohjanmaan karavaanariyhdistykseen kuuluu yli 1 600 jäsentä, kertoi yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Kujanpää.

Kahdeksantoistavuotiaana karavaanariharrastuksensa aloittanut Kujanpää sanoo Pohjanmaan yhdistyksen toimivan jäsentensä edunvalvojana. Lukkuhakaa alettiin rakentaa 20 vuotta sitten osaksi lainarahalla. Suuri kiitos kuuluu Kujanpään mukaan Isonkyrön kunnalle, joka oli kiinteästi mukana hankkeessa.

– Meitä yhdistävät tavatessamme yhteinen harrastus ja leppoisa ja rempseä meininki. Turhaan ei laulussa lauleta: ”Karavaanari on kaikkien kaveri.”

Laihialta kotoisin oleva Lukkuhaan hallituksen puheenjohtaja Matti Luhtala sanoi Lukkuhaan karavaanarialueen kuuluvan maamme kärkitasoon.

– Saimme 2010 vuoden parhaan SFC-alueen palkinnon. Lukkuhaan aluetta on kehitetty alusta lähtien määrätietoisesti. Alueelle rakennettiin vuonna 2013 uusi nuorisotila ja lasten leikkikenttä uusittiin kokonaan.

Lukkuhaassa on 165 vaunu- ja matkailuautopaikkaaa.

Lue koko juttu päivän Pohjankyröstä.

13.06.2023Kesäkausipaikat 2023
06.06.2023Lukkuhaka esite
19.10.2021Talvisäilytyspaikka tarjolla
21.09.2021SFC-Pohjanmaa ry:n hallitukseen valitut
26.09.2020SF Caravan ry:n ensinmäinen platina merkki Kalervo Välimaalle
18.03.2020TIEDOTE 18.3.2020
14.03.2020TIEDOTE 13.3.2020
10.06.2019Tällaisella ajelutetaan karavaanareita kaupoille
25.08.2018Perhekilpailu saappaanheitossa Lukkuhaassa
27.02.2017Laskiaista vietettiin Lukkuhaassa

Siirry arkistoon »